Istun päiväkodin pihalla ja katselen leikkiviä lapsia. Lapset kaivavat multaa ja keräävät lehtiä kakkua varten. Toiset kantavat ämpärissä kuollutta mehiläistä. Kohta tulee varmasti aikuinen, joka sanoo: ”multaa ei saa kaivaa tai lehtiä ei saa repiä”, tai ”laittakaa se ötökkä pois, se on kuollut, yök.” Surullista, mutta totta, ihan varmasti.
Työssäni varhaiskasvatuksen opettajana olen aitiopaikalla seuraamassa lasten luontosuhteen ja – yhteyden heräämistä, sen kasvua, kehitystä tai lakastumista. Meillä varhaiskasvattajilla on tärkeä rooli lasten kasvamisessa luontomyönteisiksi aikuisiksi. Lapset viettävät arkipäivisin kuitenkin suuren osan hereillä olo ajastaan meidän kanssa. Jos aikuisena kuljet luonnossa ja suhtaudut luontoon kiinnostuneen uteliaasti, olet lapselle oiva apu luontosuhteen herättäjänä. Sinun tulee vastata lasten luontaiseen kiinnostukseen ja tutkia asioita yhdessä lapsen kanssa. Sinun ei tarvitse tietää eläinten nimiä, tunnistaa kasveja tms. Riittää kun olet läsnä ja osallistut yhdessä lasten kanssa tutkimiseen.
Näen työssäni lapsia, joita ei luonto kiinnosta pätkääkään. Heitä se suorastaan pelottaa. Ötökät pelottavat, ukkonen pelottaa ja karhut pelottavat. Voi olla, että lapsen vanhemmat eivät ole itsekkään kiinnostuneita luonnosta. Silloin meidän tehtävänä on antaa lapselle tietoa ja tutustuttaa hänet turvallisesti luontoon. Pienin askelin, vähän kerrallaan lapsi tutustuu, osallistuu ja oppi luonnosta. Näistäkin lapsista saattaa kasvaa aikuisen opastuksella luontomyönteisiä aikuisia.
Näen myös lapsia joita kaikki luonnossa kiinnostaa. He ovat kuin taulusieniä, jotka imevät kaiken saatavilla olevan tiedon. Heidän tiedonjanoaan pitää ruokkia, muuten se kuihtuu. Lasten kysymyksiin on jaksettava vastata, kauniita kiviä on ihasteltava, ötököistä hullaannuttava. Näistä lapsista saattaa kasvaa luontomyönteisiä aikuisia.
Mutta aikuisen kiinnostus ja into lapsen luontokokemuksista eivät yksin riitä lapsen kasvamiseen luontomyönteiseksi. Lapsella pitää olla myös tunne, elämys luonnossa ja luonnosta. Lapsen tulee saada kokea erilaisia elämyksiä ja tunteita luonnossa. Lapsen pitää saada positiivisia tunteita liikkuessaan erilaisissa luontoympäristöissä. Mitä pienempi lapsi, sitä tärkeämpänä pidän lasten tunteiden ja elämysten voimaa. Pieni lapsi elää hetkessä, tässä ja nyt. Hän kokee voimakkaasti tuoksuja, makuja, ääniä ja kosketuksia. Pidetään nämä positiivisina.
Muistatko miten mukavaa on syödä eväitä metsässä? Muistatko mille metsässä tuoksuu? Entä mille tuntuu kun leppäkerttu kipittää kädellä? Yleensä kaikki muistavat. Miksi? Vastaus on, ne ovat elämyksiä, luontokokemuksia. Antamalla lapselle paljon positiivisia elämyksiä luonnossa, lapsesta kasvaa varmasti luontomyönteinen aikuinen.
Miten rakennetaan lapselle aikuisuuteen saakka kestävä luontosuhde sekä – luontoyhteys? Ensin tulee elämys ja tunne. Se on kaiken pohja. Sen päälle voi kasata tietoa. Tieto lisää taitoa olla luonnossa. Taito antaa mahdollisuuden tehdä temppuja, esimerkiksi suojella luontoa. Sitä mitä rakastaa, haluaa myös suojella. Pohja tälle luodaan lapsuudessa.
Jaana, Metsänväen matkassa